Minimalistin ajankäyttö

Ajankäyttöön moottoripyöräily

Onpa kiva palata pitkästä aikaa jälleen tänne blogin pariin. Kesällä ajankäyttö eroaa merkittävästi muista vuodenajoista. Silloin useimmat meistä viettävät lomaa, keräävät uusia kokemuksia ja tapaavat ystäviä. Edellisten lisäksi itse panostin tänä kesänä erityisesti uuden taidon opetteluun, kun päätin, että juuri nyt on oikea aika alkaa opetella ajaa moottoripyörällä ja ryhtyä motoristiksi. Kun mies on motoristi, voi näin helposti käydä. Sen sijaan miehestä ei ole tullut toistaiseksi vielä minimalistia enkä sitä odotakaan. Jokaisella on oikeus elää siten, kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Arki ja sen myötä myös työt ovat jälleen alkaneet. Nyt on se hetki, kun omaa ajankäyttöä on hyvä alkaa seurata ja tarkastella. Tukeeko vapaa-aika jaksamista? Tuleeko vapaalla tehtyä riittävästi palauttavia asioita? Olen valitettavasti omakohtaisesti kokenut, millaiseksi elämä muuttuu, kun unet jäävät toistuvasti vähiin. Kuukausien ja vuosien kuluessa liian lyhyistä ja katkonaisista yöunista tuli ns. uusi normaali olotila. Ja unettomuus, jos mikä, on myrkkyä elimistölle ja jaksamiselle. Vaikka lopulta viime keväänä aloin nukkua ilman mitään kemiallista avustetta, huomaan edelleen, ettei elimistöni tai aineenvaihduntani ole vieläkään palautunut unettomuutta edeltävään tilaan. Vapaa-ajan ja palautumisen merkitystä ei mielestäni voi koskaan korostaa liikaa.

Minusta aina hyvää huolta pitävä ystäväni suositteli minulle hiljattain Joni Jaakkolan Väkevä elämä podcastia, jonka vieraana oli psykologi Anniina Virtanen ja jossa käsitellään tärkeää vapaa-ajan psykologista palautumista. Podcast löytyy mm. Spotifystä. Podcastissa käydään lävitse David Newmanin, Louis Tayn ja Ed Dienerin psykologisten tarpeiden ja palautumiskokemuksia koskevien tutkimusten pohjalta muodostettua DRAMMA-mallia. Mallia varten edellä mainitut tutkijat tarkastelivat 363 psykologista tutkimusta, joten melko kattava otanta on ollut kyseessä.

DRAMMA-malli esittää kirjainten mukaan kuusi psykologista tarvetta, joiden täyttymisen kautta vapaa-aika edistää subjektiivista hyvinvointia. Nämä tarpeet ovat irrottautuminen (Detachment), rentoutuminen (Relaxation), omaehtoisuus (Autonomy), taidonhallinta (Mastery), merkityksellisyys (Meaning) ja yhteenkuuluvuus (Affiliation). Käyn seuraavassa lyhyin esimerkein kunkin kirjaimen läpi.

Mallissa D (detachment), irrottautuminen tarkoittaa nimensä mukaisesti tilaa, jossa on irrottauduttu työstä esimerkiksi keskittymistä vaativan harrastuksen parissa. Etenkin etätyöaikana kotona ollessa työkoneen, -papereiden yms. esillä olo voi haitata irrottautumista. Tämän vuoksi on tärkeää rytmittää päivä selkeästi työ- ja vapaa-aikaan. Työajan päättyessä, on koneet ja kaikki työhön liittyvät parasta laittaa piiloon pois näkyvistä. Tällainen toiminta on mielestäni ihanan minimalistista ;).

Seuravaa kirjain R (relaxation) viittaa rentoutumiseen. Mieli ry:n sivuilla todetaan rentoutumisesta mm. että se tukee fyysistä palautumista ja että keho viestittää koko keskushermostolle rauhoittavaa viestiä, joka leviää läpi koko kehon. Rentoutumisessa stressihormonien taso laskee ja korvautuu mielihyvää tuottavilla hormoniyhdisteillä. Erilaiset hengitysharjoitukset ja mindfullness ovat mitä parhaimpia rentouttajia, mutta ihan yhtä hyvin rentoutukseen käyvät myös musiikki ja elokuvat.

Mallissa A (autonomy) eli omaehtoisuus on sitä, että voin itse päättää, mihin aikani käytän. Elämä on valintoja, mutta yhtä lailla myös kompromisseja. Meille jokaiselle on tärkeää kuitenkin saada kokea, että omassa elämässä voi toteuttaa myös itselleen tärkeitä asioita. Joskus tähän riittää se, että ottaa hyvän kirjan kainaloon ja vetäytyy makuuhuoneeseen sulkien oven perässään muun perheen jäädessä ulkopuolelle. Omassa parisuhteessa, kun mies haluaa viettää omaa laatuaikaa itsekseen, vetäytyy hän omaan valtakuntaansa autotalliin.

Ensimmäinen M (meaning) on tarvetta tehdä asioita, joita tehdessämme koemme tekevämme jotakin itsellemme merkityksellistä ja arvokasta. Se, mikä kullekin tuntuu tärkeältä ja arvokkaalta, riippuu omista arvoista, jotka taas ovat hyvin yksilöllisiä. Aikoinaan toimiessani vapaaehtoistyössä koin tekeväni jotain todella merkityksellistä. Toimimalla omien arvojemme mukaisesti tulemme samalla siis edistäneeksemme merkityksellisyyden tunnettamme. Arvoista olen kirjoittanut blogissani jo aiemmin. Pääset lukemaan niistä lisää alla olevasta linkistä.

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Mastery (toinen M) eli taidonhallinta tarkoittaa nimensä mukaisesti jonkin uuden taidon opettelua esim. kielen tai instrumentin. Niin turhauttavaakin kuin moottoripyörän ajamisen opettelu ajoittain oli, ovat onnistumisen kokemukset olleet aina sitä suurempia. Päivä, päivältä tuntuu paremmalta tarttua pyörään ja lähteä liikkeelle, kun jokainen ajokerta tuntuu edellistä varmemmalta. Vaikka turvalliseksi kuljettajaksi opettelu vaatii vielä paljon työtä, on jokainen ajettu kilometri aina itselleni palkinto. Pikku hiljaa huomaan alkaneeni nauttia ajamisesta, vaikka edelleen vilkut tuppaavat jäämään päälle ;). Harjoittelulla minusta on kasvamassa aito motoristi.

Mallin viimeinen kirjan A (affiliation) tarkoittaa yhteenkuuluvuutta, jolla tarkoitetaan joukkoon tai yhteisöön kuulumisen kokemisen tunnetta. On tärkeää antaa aikaa myös läheisille ja ystäville. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista nähdä, mutta se ei ole välttämättä tarpeenkaan. Soitto tai videoyhteys kantaa ystävyyttä. Viime viikonloppuna suuntasimme miehen kanssa mökille tapaamaan ystävääni, jonka kanssa puhun viikoittain, mutta jota en ollut nähnyt koko kesänä. Kuinka hyvältä tuntui taas nähdä rakas ystävä ja viettää yhteistä aikaa. Tämä viikonloppu kantaa hyvää mieltä taas pitkään. Muistan taas, miksi juuri hän on minulle erityinen ja rakas.

Alexander Stubbia arvosteltiin aikoinaan hänen pääministerikaudellaan siitä, että hän pyrki elämässään noudattamaan ns. 8 + 8 + 8 -sääntöä. Säännön ensimmäiset kahdeksan tuntia ovat unta, seuraavat kahdeksan tuntia työtä ja viimeiset kahdeksan tuntia vapaa-aikaa. Lisäksi hän sovelsi vapaa-aikaan ns. 1 + 1  + 1 -periaatetta, josta yksi tunti on liikuntaa, yksi lukemista ja yksi somea varten päivittäin. Tämä vaatii hänen mukaan asioiden priorisointia ja tiukkaa kalenterointia. Vaikka, on todennäköistä, että periaate jäi osittain teoriatasolle hänen toimiessaan pääministerinä, on mielestäni todella hämmästyttävää, kuinka nuivasti asiaan vuonna 2013 suhtauduttiin.

Minusta Stubbin soveltama periaate on kaikin tavoin tavoittelemisen arvoinen ja toteutuessaan ylläpitää hyvää arjen tasapainoa sekä mielekästä elämää. Nykyisin tavoittelen tasapainoa juuri näiden kolmen tekijän, työn, vapaa-ajan ja unen, välillä. Vaikka läheskään aina nämä eivät oteudu optimaalisesti, uskon vahvasti, että pyrkimällä pääsäääntöisesti säännölliseen elämänrytmiin, voi hyvin.

Luopuessani keväällä autosta huomasin saavani päivääni reilut kaksi tuntia lisää vapaa-aikaa. Tämä vain sen vuoksi, että junassa maltan laittaa silmät kiinni, torkkua, tehdä hengitysharjoituksia, kuunnella itseä kehittäviä podcasteja tai vaikka jotain ihanaa romaania. Tullessani kotiin tervehtii minua aina yhtä iloisena paluustani pieni koiraystäväni, jonka rapsuttelut, silittelyt, sylittelyt ja lenkitykset kolmesti päivässä ovat myös hyviä palauttajia. Vapaa-ajalla toivoisin tietysti voivani olla lähimmilleni paras versio itsestäni. Tämä onnistuu, jos elämän osa-alueet työ, vapaa-aika ja uni ovat kunnossa.

Havahdun huomaamaan, kuinka minimalismi on jälleen tehnyt elämässäni taikojaan. Kun arkeeni sisältyy vähemmän liiallisuutta, tavaroiden järjestämistä tai siivoamista, on minulla enemmän aikaa keskittyä asioihin, joista todella pidän. Tänä syksynä se tarkoittaa moottoripyöräilyä aina siihen saakka, kun säät sen sallivat. Tervetuloa armoitettuja syksy!

Lisääkö tavaran karsiminen onnellisuutta?

Tietoisuuden ja merkityksellisyyden lähteillä

Tavaran kierrätystä

Näin kesällä on ollut hyvä taas harrastaa tavaran kierrätystä. Kerroin taannoin tavaran karsimiseen liittyvästä Joshua Beckerin verkkokurssista, jota alkaa pian olla jo useita viikkoja takana. Kurssista ja sen vertaistuesta innostuneena aloin muuton jälkeen taas jälleen kerran käydä tavaroitani systemaattisesti lävitse. Vaikka karsinta ja samalla matkani kohti minimalismia on alkanut jo lähes vuosi sitten, riittää karsittavaa edelleen. Tavaroihin pätee sama kuin kiloihin. Niitä on helppo kerryttää, mutta niistä on ihan hemmetin vaikeaa päästä eroon.

Helpoin tapa päästä itselle turhista tavaroista eroon olisi heittää ne roskiin, mutta muistutan itseäni vastuusta, joka tavaroiden hankintaan liittyy. Pyrin siis heittämään roskikseen vain rikkinäiset tai muuten huonokuntoiset tavarat. Roskis on karsittavien tavaroiden viimeinen vaihtoehto.

Ostetun tavaran hinta ei todellakaan ole sama kuin siitä maksettu rahamäärä. Tavaroiden omistaminen on totisesti vaativaa ja energiaa vievää puuhaa. Ostamisen jälkeen alkaa tavaran käyttö, huoltaminen ja säilytys, jotka kaikki maksavat tavalla tai toisella aikaa, energiaa, rahaa ja tilaa. Tavarat myös katoavat, jolloin niiden etsimiseen kuluu aikaa. En halua edes muistella, kuinka monta asiaa olen elämässäni ensin hävittänyt ja sen jälkeen tuskaisena etsinyt useimmiten lopulta löytäen, mutta joskus myös lopullisesti kadottaen. Nykyisin onneksi uskon enemmän tarpeettoman tavaran kiertoon kuin sen turhaan säilömiseen.


Tavaraa karsiessa mietin, onko tavara sellainen, jota oikeasti käytän aktiivisesti. Olen huomannut, että useimmat vaatteistani makaavat kuukaudesta toiseen kaapissa. Enkä nyt puhu vuodenaikoihin liittyvistä vaatteista, vaan ns. saman sesongin kuten esimerkiksi tällä hetkellä kesävaatteista. ”Hilloan”, säilön, varastoin kaikki tyynni. Tämä korostuu etenkin juuri tällä hetkellä, kun testaan ensimmäistä kertaa kapselipukeutumista. Ensiaskeleita tälläkin saralla siis. Päivittäiskäytössäni on yhteensä 33 vaatetta. Tämä määrä sisältää kengät, takit, korut ja asusteet.

Kaapeistani löytyy yhä paljon sellaista, jota säilytän puhtaasti tunnesyistä ja joihin usein liittyy jokin kiehtova tarina. Nykyisin osaan onneksi jo päästää tällaisistakin tavaroista irti. Muistoni eivät elä tavaroissa ja riittää, että säilytän ne kaikkein rakkaimmat aarteet. Tuskin esimerkiksi kaikki omassa tarinassani olevat valokuvat puhuttelevat lastani jonain päivänä ihan kuten eivät kaikki vanhempieni tai isovanhempieni valokuvat puhuttele minua. Kuvat tuntemattomista ihmisistä saavat mennä. En ole oikein koskaan tainnut ymmärtää, miksi toisilla on tarve myydä ja toisilla tarve keräillä ja ostaa muiden, tuntemattomien henkilöiden valokuvia. Tulitikkurasioiden kannet, postimerkit yms. vielä ymmärrän, mutta en valokuvia, jotka ovat mielestäni liian henkilökohtaisia myytäväksi tai hankittavaksi.

Kun päätän luopua jostain vielä käyvästä tavarastani, voin sen joko kierrättää tai myydä. Erilaisia kierrätysvaihtoehtoja on nykyisin todella paljon. Yleensä tavara kuin tavara löytää lahjoitettuna uuden osoitteen, kunhan se on vain riittävän hyväkuntoinen. Tarjoan tavaroitani myös läheisille ja ystävilleni etenkin silloin kun ajattelen, että juuri tällä henkilöllä voisi olla jollekin käyttöä. Joskus on kuitenkin parempi säästää ystäviä omilta tavaroilta, koska nykyisin kaikilla on tavaraa yllin kyllin. Miehelle usein tarjoan kaikenlaista, mutta onneksi hän on aika hyvä sanomaan ei kiitos.

Vuokrasin hiljattain lähikaupungin itsepalvelukirpputorilta viikoksi pöydän. Sain seurata reaaliajassa tavaroiden menekkiä ja tunsin helpotusta ja riemua päivittäin kiertoon päässeistä tavaroistani, jotka hupenivat myyntipöydälläni. Valitettavasti osa tavaroista ei kulkenut kassan kautta, vaan ne katosivat. Ajattelin lopulta kuitenkin, että näin niiden oli tarkoitus mennä – toivottavasti tarpeeseen. Tämän “kirppisviikon” jälkeen ymmärsin, että yhä edelleen kaiken kierrättämisen ja muuton jälkeenkin ”hilloan” kaapeissani turhan paljon. Osan myymättä jääneistä vaatteistani lahjoitin hyväntekeväisyyteen ja osa vielä kaappeihin jääneistä odottaa ensi kevättä ja seuraava kesävaatteiden karsintakierrosta.

Tavaroiden myynnistä saadut rahat laitoin alunperin peltisenä tuliaismakeisrasiana toimineeseen Peter Pan -aiheiseen Big Beniin, jonne minulla on tapana vuoden aikana vähitellen kerryttää lomakassaa. Aina silloin tällöin tyhjennän Big Beniin lompakon kolikot ja joskus työnnän sinne kympin tai kaksi. Big Beniin kertyneet varat odottavat ihan pian alkavaa lomaa ja elämyksiä läheisten ja ystävien kanssa.

Tavaroiden karsintaan liittyvästä kurssista on ollut muutakin hyötyä kuin pelkästään omista turhista tavaroista eroon pääsy. Viimeiset kuluneet viikot olen keskittyneet uusien tapojen ja rutiinien muodostamiseen. Olen kevään muutosta saakka huolehtinut siitä, että aina illalla ennen nukkumaan menoa, keittiö on siisti, tasot tyhjät ja tavarat paikoillaan. Nykyisin samalla myös varmistan, että eteisessä ei pyöri mitään irtotavaroita. Tähän siistiin näkymään on aamuisin todella kiva herätä. Elämäntilanteeni mahdollistaa nykyisin tämänkin. Kun asuu suuren osan ajasta yksin, jäljet johtavat vain yhteen suuntaan.

Toinen uudehko rutiinini on sängyn petaaminen joka aamu. Usein teen sen vasta koiralenkiltä palattuani, jotta petivaatteet ehtivät tuulettua yön jälkeen. Kolmantena ja samalla ihan uutena rutiinina otin käyttöön ns. penninvenyttäjän viikon eli yhtenä viikkona kuukaudesta pyrin tekemään ruokaa pääasiassa vain niistä aineksista, joita kaapeistani löytyy. Tällä tavoittelen ensisijaisesti ruokahävikin vähentämistä, mutta käytännössä olen huomannut tällä olleen myös muita myönteisiä vaikutuksia elämääni. Opettelen valmistamaan ruokaa ihan vain itselleni ja käytän aiempaa enemmän mielikuvitusta ruoanvalmistuksessa.

Tavaroista luopuminen ja karsiminen on joka kerta aiempaa helpompaa. Taas olen päässyt eroon itselleni turhista, käyttämättömistä tai vailla tarkoitusta olevista tavaroista. Tunne on vapauttava ja suosittelen kokeilemaan. Nyt jää jälleen vähän enemmän aikaa ja energiaa nauttia mm. pian alkavasta lomasta. Toki joku voi nauttia järjestelemisestä ja siivouksesta lomallakin, mutta itse nautin enemmän elämyksistä ja ajasta läheisten ja ystävien kanssa.

Tietoisuuden ja merkityksellisyyden lähteillä

Lisääkö tavaran karsiminen onnellisuutta?

Terveiset lasimuseosta

On jälleen hienoa päästä käymään julkisissa tiloissa, kuten museoissa ja ihan vaikka kirjastossa. Näitäkin mahdollisuuksia osaa taas arvostaa ihan eri lailla kuin aiemmin. Arvostan taas sitä, kun voin kiireettömästi kulkea näyttelyissä ihmetellen, katsellen ja nauttien elämyksistä. Kirjaston hyllyissä riveissä olevat kirjat kutsuvat houkuttelevasti tutustumaan takakansiin, vaikken luekaan nykyisin kovin paljon. Tykkään nykyisin enemmän kuunnella äänikirjoja ja podcasteja, vaikka minulla on aina myös luettava kirja tai pari kesken.

Kävin hiljattain yhdessä lempipaikoistani nimittäin Riihimäen lasimuseossa, josta lähetän terveiset. Rakennus on viehättävä ja se sijaitsee rauhallisella paikassa, jossa on väljyyttä sekä tilaa ajatuksille. Suomen lasimuseon sivuilta voi lukea, että vuoden 1914 rakennus on toiminut aiemmin turvejauhetehtaana, lasitehtaana, muovitehtaana, silkkipainona ja Riihimäen lasin kristallihiomona. Rakennuksessa toimii kahvila, jonka terassi ei houkutellut harmaana vierailupäivänä, mutta aurinkoisena päivänä siinä olisi varmasti mukava istuskella. Museon näyttelyt sijaitsevat kolmessa kerroksessa ja sisätilojen metallin, kiven ja puun rouheus puhuttelevat.

Mediassakin hehkutettu Dora Jungin ja Gunnel Nymanin teosten kesänäyttely jäi mielestäni vaisuksi. En erityisemmin pidä Nymanin möykkymäisistä laseista. Dora Jungin teokset ovat taitavaa käsityötä. Sen sijaan jaksaisin käydä museossa aina uudestaan ja uudestaan ihan sen arkisten lasitavaroiden, kuten Steppipullon, 4711:n ja sinappilasien takia. Siellä tekee nostalgisen aikamatkan lapsuuteen, isovanhempien ja sukulaisten kaappien kätköihin.

Tällä kerralla tykkäsin lisäksi nuorten opiskelijoiden lasinkäsittelytaidonnäytteistä. Ylimmän kerroksen näyttelytilassa, jossa on jykevät kattoparrut ja jossa sai visuaalisen kauneuden lisäksi nauttia ihanasta puun tuoksusta, esiteltiin italialaisen lasitaiteilija Paolo Veninin töitä. Hän oli teoksissaan käyttänyt useita erilaisia lasinkäsittelytekniikoita, jotka tekivät hänen töistään mielenkiintoisia.

Museot, kuten konsertitkin virkistävät mieltä. Niin tälläkin kertaa. Taas kerran totesin, miksen tee tätä useammin. Kyllä kannatti!

Miksi minusta tuli minimalisti?

Mitä minimalismi on?

Ilon hetkiä pihamaalla

Tällä kertaa kuvat saavat kertoa tarinan ja samalla välittää kesäterveiset täältä pihamaalta. Tämä pihamaa on vanha ja boheemi vähän kuin isäntänsä 😉. Täällä. elää vapaus olla ja nauttia. Kaikki on vähän sinne päin ja mikään ei vimpan päälle. Eli näin on just hyvin. Suorittaa voi muualla. Täällä palaudutaan.

Juhannusruusu on pihamaan kuningatar aina kukinta-aikaan.
Tänä vuonna juhannusruusut ajoittivat kukintansa Juhannukseen. Koskaan aiemmin eivät pihan ruusut ole kukkineet näin runsaasti, vaikka kauniita ne ovat joka vuosi.
Pihamaalla kasvaa runsaasti myös luonnonkukkia.
Täällä kukkivat myös sulassa sovussa lupiini, niittyleinikit, koiranputket, päivänkakkarat, kissan-ja harakankellot…
Vanha ruusu pihamaalla kukkii ensi kertaa.
Tämäkin vanha ruusurouva kukkii pihamaalla ensi kertaa tänä vuonna. Syksyllä sitä odottaa siirto uuteen, näkyvämpään paikkaan. Toivottavasti se kestää siirron.
Pihamaan kuunliljat kasvavat.
Viime kesänä siirretyt kuunliljat kasvavat pihamaalla uudessa paikassa vanhan kaivon vierustalla. Kuunliljat selviävät siirroistakin vaivatta.
Koristevadelma kukkii vaaleanpunaisin kukin.
Vaikka koristevadelma ei ole suosikkini, on se kukkiesssaan kuitenkin kiva lisä pihalla. Sen kanssa pitää vaan olla varovainen, kun se on niin kova leviämään. Jos sen kasvua ei yhtään hillitse, peittää se helposti kaiken muun alleen. Ja onhan se ruma keväällä sinne tänne harottavine varsineen.
Pihamaan neilikat aloittavat kukintansa toista kertaa peräkkäin.
Viime kesän neilikka on aloittamassa kukintaansa perennapenkissä. Tänä keväänä istutin pihamaalle näiden ja muutaman muun monivuotisen kasvin seuraksi 47 uutta taimea. Näyttää siltä, että noin puolet taimista jäi henkiin ja että penkkiä vielä täydennetään.
Mansikkaa pihamaalla
Viime vuoden mansikan taimet selvisivät leudosta talvesta vaivatta ja nyt näyttäisi jo taas jokunen marjakin tulevan. Koska viime vuotiset marjat menivät parempiin suihin, katsotaan auttaisiko muutama maalattu punainen kivi taimien juurella estämään vastaavan vahingon tänä vuonna.
Pihamaan vuoden vanhan pionin kukintaa joutuu vielä odottamaan.
Pionin kukintoa saamme vielä odottaa. Iloitsen kuitenkin siitä, että viime vuoden hento pensas on lähtenyt varmaan kasvuun ja on kaunis ihan sellaisenaan..
Pihamaalla kaivonrenkaassa ovat yksivuotiset kesäkukat orvokit, lobeliat ja samettikukat.
Tänä vuonna kaivonrenkaassa kukkivat orvokit, lobeliat ja samettikukat.
Pihamaalla kasvavat myös syötävät kuten salaatit, tilli, persilja, sipuli, minttu ja kesäkurpitsa.
Kasvilaatikossa pihan perällä kasvavat tänä vuonna salaatit, sipuli, persilja, tilli, herneet ja kesäkurpitsa. On sinne tainnut eksyä myös jokunen kukka epähuomiossa. Samoin viime vuotinen minttu voi hyvin ja muutama viime vuotinen kehäkukkakin näyttää penkissä kasvavan. Tervetuloa vaan kaikille 😀!
Kurjenmiekkojen väriloistoa pihamaalla.
Kurjenmiekkojen loisto jää luumupuun varjoon. Uskaltaisinko näitäkin yrittää siirtää?
Punainen ruusupensas on ikivanha ja kukkii upeana läpi kesän.
Tämä ikivanha ruusupensas on pihan kaunotar, joka kukkii koko kesän upean punaisessa kukassaan.
Pihamaa kuvaa otsikkoa ja se on siisti, kun nurmi on leikattu.
Pihamaan ruusupenkki on saanut uuden pyöreän kiveyksen. Pian on ruusujen aika kukkia. Paljon on nuppuja penkissä. Viime ja tänä vuonna istutettujen ruusujen osalta saadaan vielä odottaa, tuleeko kukkia. Marjapensaat notkuvat marjoja. Koska viime vuonna ”räksät” söivät joka ikisen marjan, on ne tänä kesänä verkotettu, jotta päästäisiin vielä marjan keruuseen ja mehun keittoon. Pihan raparpereista syntyi ihana hillo vaniljatangon ja kardemumman avulla. Se meni hetkessä maustamattoman aamujogurtin seassa.

Kesällä päivitän blogia harvemmin. Kesällä luen, liikun milloin mitenkin, nautin valosta, lämmöstä, pihamaasta ja sen antimista sekä kokemuksista ystävien ja rakkaiden kanssa. Hyvää kesää!

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Miksi minusta tuli minimalisti?

Tietoisuuden ja merkityksellisyyden lähteillä

Löysin hiljattain todella kiinnostavan Antti Revonsuon ja Valtteri Arstilan artikkelin Duodecimlehdestä otsikolla Voidaanko tietoisuutta mitata. Artikkelissa viitataan tutkimuksiin, joissa todetaan, että tietoisuutta sinänsä ei voi mitata tai tutkia, mutta jos kyetään selkeästi määrittelemään ja erottelemaan tietoisuuteen liittyviä ilmiöitä, voidaan jokaista erillistä ilmiötä tutkia. Artikkelissa oli runsaasti erilaisia hämmästyttäviä esimerkkejä esimerkiksi vegetatiivisessa tilassa olevien henkilöiden responsseista.

Tietoisuutta tai tajuntaa käytetään yleissanoina kuvaamaan mm. fenomenaalista, reflektiivistä ja itsetajuntaa, joita on mahdollista tutkia mm. erilaisin psykologisin menetelmin. Fenomenaalinen tietoisuus viittaa kykyyn tuntea tai kokea elämyksellisesti subjektiivisia tiloja (kipu, mielihyvä, aistimukset ja tunnetilat) . Reflektiivinen tietoisuus viittaa tarkkaavuuden ja työmuistin piirissä toimivaan tietoisuuden muotoon (käsitteellistää, nimeää, vertailee, arvioi ja ohjaa toimintaa). Itsetajunta viittaa minäkäsitykseen. Tajunnalla yleisesti tarkoitetaan tarkkaavaisuuden suuntautuneisuutta ympäristöön, omaan kehoon ja mieleen sekä näistä kumpuavan tiedon tietoista käsittelyä. Esimerkiksi mindfulness-harjoituksissa keskitytään tietoiseen hengitykseen, kehon tuntemusten tarkkailuun, ympäristön kuunteluun ja ohikiitävien ajatusten hyväksyvään käsittelyyn.

Äitini viimeisenä elinvuotena elämäni oli hirvittävän hektistä ja pirstaleista. Ilman äitini kallisarvoista apua: aikaa, rakkautta, lastenhoitoa, ruokakasseja ja patoja, joita hän kotiimme kantoi istuessani koulun penkillä työpäivän jälkeen pitkälle iltaan, en olisi selvinnyt. Yhä vieläkin herkistyn tätä kirjoittaessani, vaikka äitini kuolemasta on kulunut jo yli yhdeksän vuotta. Hän kuoli mielestäni aivan liian varhain ja ikävöin häntä välillä valtavasti. Koskaan ei ole oikea hetkeä luopua rakkaasta.

Kerran ollessani yhdessä äitini kanssa kävelyllä, sanoi hän minulle toivovansa, että jonain päivänä oppisin näkemään ympärilläni sitä hyvää, jota elämä silmieni eteen tarjosi, sillä siinä, kuten hän asian ilmaisi, piilee elämän tarkoitus ja se kaikkein merkityksellisin. En silloin vielä ymmärtänyt, mitä äitini tarkoitti, sillä olin liian tukossa, täynnä suorittamista, ja elämäni oli arjesta selviytymistä. Olen vuosien varrella harjoitellut säännöllisen epäsäännöllisesti tietoisen ajattelun taitoja. En vieläkään koe täysin hallitsevani tuota vaikeaa taitoa, mutta kykenen nykyisin mielestäni jo paljon paremmin toimimaan tietoisesti.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon tuota äitini toivetta ja lopulta ymmärtänyt. Jo pelkästään muutto tänne pikkukaupunkiin on tuntunut hyvältä, sillä täällä elämänrytmi on verkkaisempaa. Liikun paljon luonnossa ja luonnolla on aivan erityinen ja keskeinen merkitys hyvinvoinnilleni. Lataan akkuja metsässä kävellen tai meren rannalla meditoiden. Saan voimaa hiljaisuudesta ja puuta vasten on hyvä itkeä. Olen oppinut tuon tavan isoäidiltäni, jolla oli tapana mennä metsään aina silloin, kun huoli ja suru puristivat sydäntä. Metsä on lempeä kuuntelija eikä kavahda kyyneliä. Tällä hetkellä luonto tarjoaa jälleen parastaan ja mykistyin siitä kauneudesta, jota tänään pyörälenkillä kohtasin. Saan tällaisista kokemuksista nykyisin merkitystä elämälleni ja koen vahvasti olevani osa luonnon kiertokulkua.

Seuraavassa on joitakin esimerkkejä, joiden avulla olen itse voinut kehittää tietoista ajattelua ja elämän merkityksellisyyden kokemista. Lista ei ole mikään kaiken kattava, vaan yksinkertaisesti vain asioita, joista itse olen hyötynyt. Tällä kertaa jätin mindfulnessin tästä listasta pois, vaikka suosittelen jokaista kokeilemaan. Se helpottaa kummasti mielen kohinaa ja toimii useimmille.

Priorisoi itsellesi merkitykselliset asiat.

Olen listaihminen ja tykkään erilaisten listojen rustaamisesta, joten itselleni on toiminut se, että olen listannut kaikki oman elämäni olennaisimmat sekä merkityksellisimmät asiat ja ihmiset. Koska kykymme käsitellä tietoa on rajallinen, ehkäisevät listat muistin kuormittumista. Lisäksi ne jäsentävät ja auttavat hahmottamaan omia ajatuksia.

Oman elämäntehtävän löytäminen

Kun tietää mitä haluaa ja alkaa työskennellä määrätietoisesti kohti tuota tavoitetta, vahvistaa se elämän merkityksellisyyttä. Minimalismi ja esimerkkinä siitä vaikkapa tämän blogin kirjoittaminen voimaannuttavat. Kun tavara kaapissani vaihtaa omistajaa, koen huojennusta ja iloa. Kun kaapit eivät pursua eivätkä tasot ole täynnä tavaraa, voin aidosti nauttia kotini rauhasta ja keskittyä raivauksen sijasta mm. itselle merkityksellisiin asioihin näiden seinien ulkopuolella.

Ymmärrä itseäsi, opettele armollisuutta ja elämään tietoisesti.

Kun tunnistaa omat arvot ja periaatteet, on helpompaa ymmärtää itseään ja omia tekojaan. Olemme usein todella armottomia itseämme kohtaan. Tuskin minulla olisi yhtään ystävää, jos kohtelisin heitä yhtä armottomasti kuin itseäni. Haluaisitko olla ystäväni, jos kutsuisin sinua v…n idiootiksi, läskiksi siaksi? Tällaisesta puheesta yritän päästää irti. Tuntuu hyvältä välillä silitellä itseään ja kiittää omaa kehoa siitä, että se on ollut uskollinen kaikki nämä vuosikymmenet ja että se on kestänyt kaiken sen kaltoinkohtelun, johon olen sen altistanut.

Voidakseen osoittaa myötätuntoa toisille,
täytyy kyetä ensin olemaan myötätuntoinen itseään kohtaan.
– Dalai Lama –

Panosta kokemuksiin ja yhteisiin hetkiin.

Sen sijaan, että täyttäisin tyhjää tilaa tai onttoa oloani ostamalla lisää, sijoitan jatkossa aikaani pääosin mieluiten kokemuksiin ja ihmissuhteisiin. Viihdyn hyvin myös yksin, joten kirjan kuuntelu tai lukeminen on minulle nykyisin kokemus, jota osaan jälleen arvostaa. Elämässäni oli vaihe, etten kyennyt keskittymään mihinkään ylimääräiseen saati lukemaan mitään ylimääräistä.

Kalenteri auttaa priorisoimaan.

Tämän opin vasta hiljattain. Näinkin yksinkertaiselta kuulostava asia osoittautui itselle vaikeaksi. Eli olipa sitten kyse työ- tai vapaa-ajan kalenterista, varmista, että siellä on aina myös tyhjää tilaa. Vaikka ihan aina tämä ei olisikaan mahdollista, on tätä pääosin helppo noudattaa. Noudattaminen on päätös ja kun sen on tehnyt, loppu hoituu lähes itsestään. Kalenterointi on hyvä työkalu ja oikeasti toimii elämänhallinnan apuna. Koska työelämässä usein aikatauluja riittää, pidän vapaa-ajalla kalenterini mahdollisimman väljänä. Olen hetkessä eläjä, mikä aiheuttaa välillä harmaita hiuksia suunnitelmallisemmalle miehelleni, mutta onneksi rinnakkaiselomme tämänkin kestää.

Minimalistinen, kaikesta liiasta ja turhasta irtipäästävä elämäntapa mahdollistaa sen, että voin keskittyä juuri itselleni iloa tuottaviin merkityksellisiin asioihin. Olen huomannut, että nykyisin stressaan ja suren asioita etukäteen itselleni tyypilliseen tapaan hieman vähemmän ja että minulla on vahva tunne siitä, että elämäni on omissa käsissäni. Tässä hetkessä voin hyvin, olen luovempi ja toimeliaampi. Kiitollisuus on elämässäni läsnä.

Jokaisesta heikosta kohdastasi
ole kiitollinen: yhä on muurissa aukko
pahan lähteä ja hyvän tulla.
-Tommy Tabermann-

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Mitä minimalismi on?

Miksi minusta tuli minimalisti?

Lisääkö tavaran karsiminen onnellisuutta?

Olen asunut uutta pikkukotiani nyt reilun parin kuukauden ajan. Etenkin pari, kolme viikkoa ennen muuttoa suoritin mielestäni ns. kovan käden karsintaa, jotta kaikki tavarani olisivat varmasti mahtuneet uuteen kotiini. Muuton jälkeen selvisi, että tavaraa oli edelleen liikaa ja että kaikki aiemmat huonekalut eivät enää uudessa minikodissa löytäneet paikkaansa. Tällä hetkellä arvioin, että lähtötilanteeseen 08/2019 nähden on tavaraa karsiutunut 75 – 90 prosenttia. Tuohon vaihteluväliin vaikuttaa se, että muuton jälkeen tein myös paljon hankintoja. Niin tai näin, tavaraa on yhä liikaa ja esimerkiksi ennen muuttoa osa papereistani jäi kokonaan läpikäymättä.

Minimalistin identiteetti

Minimalismimatkallani olen huomannut, että tavaran karsinta ei ole kertaprojekti, vaan tavarasta luopuminen vaatii aikaa ja tapahtuu vähitellen. Karsiminen on säännöllisin väliajoin tapahtuvaa sisään- ja ulosvirtauksen arviointia ja se vaatii yhä uudestaan ja uudestaan saman laatikon avaamista ja hyllyn läpikäyntiä. Elämäntapamuutoksissa, kuten minimalismissa, on kyse pitkäjänteisestä, askel askeleelta etenevästä kehityksestä ja oppimisesta. Kun on ensin kerryttänyt tavaraa vuosikymmenten ajan, ei ero tapahdu kerralla.

Jokainen karsintakerta osoittautuu kuitenkin edellistä helpommaksi. Kerta kerran jälkeen olen harjaantuneempi ja valmiimpi taas luopumaan itselleni tarpeettomasta. Koska tavaraa on lähtökohtaisesti vähemmän kuin aiemmilla karsintakerroilla, on jokainen uusi karsintakierros myös edellistä nopeampi toteuttaa. Tavaran karsinta ei perustu siihen, että voi ostaa tilalle uutta ja täyttää jälleen kerta kerralta tyhjenevät hyllyt ja laatikot. Tavoitteena on säilyttää itselle olennaiset ja merkitykselliset tavarat.

Muuton jälkeen intoni jatkaa karsintaa oli vähäinen. Juurihan olin saanut tavarat kaappeihin ja loput tungettua kellariin pois mielestä. Koska aloittaminen oli vaikeaa, päätin, että tälle karsintakierrokselle lähden yhdessä muiden kanssa. Vertaistuessa on parasta yhteisen kokemuksen jakaminen, jolloin ymmärrys myös omaa toimintaa kohtaan vahvistuu. Tekee hyvää viettää aikaa yhteisen intressin jakavien kanssa.

Asioiden lykkääminen ja aloittamisen vaikeus

Karsinnassa avukseni sain amerikkalainen minimalistin Joshua Beckerin, joka järjestää aika ajoin ns. eroon tavaroista -verkkovalmennuksen (Uncluttered Course). Tämä 12 viikon valmennus ei ole minimalismikurssi, vaan sen ensisijainen tarkoitus on tavaroiden vähentämisessä ja järjestämisessä. Eli oikein hyvä tuki- ja sparraajayhteisö käynnissä olevaan karsintaprojektiini. Suurin osa osallistujista on amerikkalaisia, mutta joukossa on runsaasti osallistujia eri puolilta Eurooppaa, Pohjoismaita ja jopa Australiasta saakka. Ainakin yhden toisen suomalaisen olen valmennusryhmästämme löytänyt.

Kurssi etenee loogisesti viikko viikolta motivaatiosta tavoitteisiin, konkreettiseen toimintaan sekä lopulta vahvistamaan uusia toimintatapoja ja tottumuksia. Esimerkkinä tämän viikon viikkotehtävänä on ollut läpikäydä vaatekaappien sisältö ja kylpyhuone. Niin hyvää kuin kurssin aineisto onkin, on mielestäni parasta valmennusyhteisö, joka jakaa kanssani saman tavoitteen päästä tavarasta eroon. Valmentajana Joshua on aktiivinen ja hyppää säännöllisesti livenä mukaan vastaamaan eteen tulleisiin haasteisiin ja kysymyksiin.

Helsingin Sanomissa oli aikoinaan juttu, jossa todettiin, että suomalaiskodeissa olisi keskimäärin 50 000 tavaraa. Vaikkakin paljon, olemme amerikkalaisiin nähden tavaran määrässä vielä kohtuullisia, sillä ensinnäkin amerikkalaiskodit ovat viimeisen 50 vuoden aikana kolminkertaistuneet ja kodeista löytyy keskimäärin 300 000 tavaraa. Lisäksi amerikkalaiskodeissa on usein autotalli jopa kahdelle autolle, mutta tallin ensisijainen käyttötarkoitus on toimia tavaroiden varastona. Tämäkään ei vielä välttämättä riitä, sillä joka kymmenes amerikkalainen vuokraa tavaroilleen erillistä varastotilaa. Amerikkalaislapset, joita maailman lapsista on noin 3 prosenttia, leikkivät 40 prosentilla kaikista maailman leluista.

Tämä ei lainkaan hämmästytä, sillä lukiessani valmennukseen kirjoitettuja päivityksiä ja katsellessani amerikkalaiskotien kuvia, koen itse olevani jo todella edistynyt tavarasuhteessani. Yksi valmennukseen osallistuvista amerikkalaisista kommentoi, että kuviani katsellessa hän tuntee itsensä hamstraajaksi (hoarder). Näin varmasti onkin, koska lähtötilanteemme on niin erilainen. Minä olen alkanut karsimaan tavaroitani jo useita kuukausia sitten ja ehtinyt muuttaakin tässä välissä. Lisäksi minulla on ollut jo lähtötilanteessa vähemmän tavaraa kuin amerikkailaiskodeissa keskimäärin. Jokaisen osallistujan lähtötilanne on erilainen, mutta silti valmennusyhteisön henki on avoin, lämmin ja kannustava. Jokainen hankkiutuu eroon tavarasta oman jaksamisen ja kykynsä mukaan.

Vaikka valmennuksen lähtötilanteessa olen kenties ollut useita osallistujia edistyneempi karsija, on tavaraa edelleen oman mittapuuni mukaan liikaa. Alla olevassa kuvassa on pelkästään tämän viikon viikkotehtävän karsinnan tulos ja kellari on yhä koskematon. Samaisessa Helsingin Sanomien artikkelissa, johon aiemmin viittasin, todettiin, että ihminen pärjäisi 250 tavaralla. Tästä innostuneena ajattelin jonain päivänä tehdä laskuharjoituksen, johon listaan ne itselleni välttämättömät tavarat, jotka tuohon määrään ottaisin. Ajatukset karkaavat välittömästi lompakkoon, puhelimeen, sänkyyn, petivaatteisiin ja vaatekertoihin.

Kiertoon lähtevät tavarat tämän kertaiselta karsintakierrokselta.

Milloin karsinta päättyy? Jokainen määrittelee sen tason, joka itselle riittää. Arviointia on kuitenkin syytä tehdä aika ajoin, sillä meillä on jo evoluutioon perustuva taipumus kerryttää tavaroita. Hyvä lähtökohta karsimisen aloittamiseksi ovat tavarat, joita omistaa kaksi tai useamman. Voi kysyä itseltään, tarvitsenko 17 kynsisakset, 21 taloussakset, 78 palasaippuaa tai 12 viinipullonkorkinavaajaa, vaikkei itse juuri viiniä joisikaan. Nämä ovat joitakin todellisia esimerkkejä kuvista, joita valmennukseen osallistujat ovat jakaneet.

Mikä on tarpeeksi? Kun perustarpeemme tulevat tyydytetyiksi, ei tämä vielä riitä. Tarpeeksi on jokaisen henkilökohtainen taso, jolla kokee omistavansa tarpeeksi elääkseen, ollakseen onnellinen ja kukoistaakseen, kuten Leo Babauta on vapaasti käännettynä asian kiteyttänyt. Onnellisuus ei tule ostamalla, mutta tavaran tarpeen jokainen joutuu määrittämään itse. Jollain se voi olla alle 100 tavaraa ja toisella 1000. Tavarat, joista muistamme rakkaan läheisen, ovat tärkeitä, mutta niidenkin omistamisessa usein pari rakkainta esinettä riittäisi. Sen sijaan kymmenet tuhannet tavarat kodeissamme kertovat siitä, että kaikkea ei varmasti tarvita puhumattakaan siitä, että edes muistaisimme, mitä kaikkea omistamme.

Onnellisuus tulee muualta kuin tavaroista. Tutkimusten mukaan perimän osuus onnellisuudesta on noin 50 prosenttia ja olosuhteiden 10. Merkittävä osa on siten täysin itsestä kiinni: asenteesta, suhtautumisesta ja elämäntavoista. Koen, että jokainen karsittu tavara keventää oloani, vapauttaa ja saa aikaan kiitollisuuden tunteen. Näin karsiminen lisää onnellisuuttani. Elämän ei tarvitse olla täydellistä, kunhan se on riittävän hyvää.

Tänään iloitsen parveketomaateista, joita ensi kerran elämässäni kokeilen uuden kotini parvekkeella. Tältä ne näyttävät nyt ja jippii, löysin ensimmäisen vihreän tomaatinpoikasen :).

Taimet ensimmäisen viikon jälkeen
Taimet nyt

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Miksi minusta tuli minimalisti?

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Törmään jatkuvasti mielenkiintoisiin tarinoihin ihmisistä, jotka ovat tehneet merkittävän elämänmuutoksen ja poistuneet oravanpyörästä. Aloin pohtia, mitä oravanpyörä tarkoittaa ja miten siihen ajautuu tai joutuu. Wikipedian mukaan oravanpyörää käytetään kuvaamaan loputonta ja turhaa toiminaa erityisesti työelämässä ja elintasokilpailuun ja kuluttamiseen perustuvassa yhteiskunnassa.

Eikö nyt kuitenkin ole niin, että hakiessamme työpaikkaa ja lopulta sen saatuamme, koemme aidosti onnistumisen iloa ja motivaatiomme on korkealla. Missä vaiheessa tuo samainen työ muuttuu oravanpyöräksi? Onko vika työssä vai korvien välissä? Kallistun jälkimmäiseen, sillä tunnistan itsessäni olevaa hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarvetta, jota halajan, ja kyllä myös kompensoin jatkuvalla suorittamisella.

Olen kasvanut pienestä pitäen selviytymään kiltteyden, tunnollisuuden ja suoritusten avulla. Ikäpolveni naisisssa meitä on paljon. Näitä ominaisuuksia on oma persoonani vielä erityisen hyvin vahvistanut. Voin kertoa, että kiltteys on ollut kivuliasta ja siitä ulos kasvaminen ja omien tarpeiden asettaminen muiden tarpeiden edelle on ollut pitkä taival. Ja matka jatkuu yhä. Ovatko toiset meistä siis alttiimpia oravanpyörälle? Mielestäni kyllä.

Jos päivittäiseen elämään sisältyy jatkuvaa pitkittynyttä stressiä, vain harva meistä pysähtyy analysoimaan, miksi altistaa itsensä haitallisesti päivästä toiseen. Olisi kuitenkin oman elämän ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää edes kerran pysähtyä kysymään itseltään, mikä minua motivoi tällaiseen jatkuvaan ja itselleni selkeästi toksiseen toimintaan. Taustalla saattaa olla useita yksilöllisiä syitä, kuten esimerkiksi pakko, jotta selviää veloista, voimakas halu näyttää, mihin kykenee ja edetä uralla huipulle, halu tulla arvostetuksi tai halu ansaita entistä enemmän rahaa, jolla voi hankkia taas lisää.

Lopulta voi käydä, kuten Aki Hintsa kuvasi teoksessa Voittamisen anatomia, että oravanpyörä vie mennessään ja että energia menee siihen, että vain selviytyy päivästä toiseen, jolloin oman elämän suunta katoaa. Vähitellen elämä alkaa muuttua selviytymistaisteluksi, jossa joka päivä joutuu tappamaan jotain itsestään selviytyäkseen, kuten Jari Sarasvuo pysäyttävästi kuvasi asiaa yhdessä YLE puheen monologissaan.

Samalla, kun suunta katoaa, katoaa myös merkityksellisyyden kokemus, jolloin alamme tuntea tyytymättömyyttä. Kun arvoristiriita eli omien arvojen ja päivittäisen todellisuuden välinen kuilu kasvaa riittävän suureksi, alamme voida huonosti, vaikka meillä olisi kuinka paljon hyvänsä statusta, materiaa tai rahaa.

Meitä kaikkia leimaavat yksilölliset, kasvatuksen ja elämänkokemuksen tuomat sekä yhteiskunnalliset arvot. Tällaiset syvään juurtuneet arvot muuttuvat elämänkaaressa hitaasti. Arvomaailman muuttuessa asioiden tärkeysjärjestys menee usein uusiksi ja aiemmin tärkeinä pidetyt asiat menettävät merkityksensä ja voivat jäädä pois kokonaan. Esimerkiksi jos aiemmin työ on ollut elämässä tärkeintä voi arvojen muutoksen jälkeen ihmissuhteisiin käytetty aika lisääntyä.

Tunnustan, että olen kokenut elämässäni aiemmin epämääräistä tyytymättömyyden tunnetta, jota Aki Hintsa kirjassaan kuvasi. Se on jotain sellaista, josta on pysähtymättä todella vaikea saada kiinni. Tällainen epämääräinen tyytymättömyys saattaa kertoa siitä, että jotkut tarpeista ovat jääneet vaille tyydytystä.

Hintsan esittämät eksistentiaaliset kysymykset

1. Tiedätkö, kuka olet?

2. Tiedätkö, mitä haluat?

3. Hallitsetko omaa elämääsi?

vaativat todellista pysähtymistä ja kuten hän toteaa, on niitä siten myös helppo vältellä jopa koko elämän ajan. Näiden kysymysten avulla on kuitenkin mahdollisuus päästä kiinni omaan identiteettiin ja syvimpiin arvoihin.

Elänkö omaa elämääni vai annanko jonkun ulkoisen asian tai henkilön arvojen ohjata elämääni? Syvimmät arvot kertovat ihmisestä paljon. Ajattelen, että arvot ovat sellaisia, joista tingittäessä, ihminen kärsii ja alkaa vääjäämättä voida pahoin. Arvojen merkitys kasvaa etenkin vaikeuksien kohdatessa, kun rutiinit tai aemmat toimintamallit eivät uudessa tilanteessa enää toimi.

Vapaaehtoistyö kuolevien parissa. Valkoinen suurenmoinen kerrottu tulppaani kuvaa elämää ja kuolemaa.

Tein aikoinaan vapaaehtoistyötä kuolevien parissa. Olen kiitollinen tuosta ajasta, joka opetti minulle paljon inhimillisyyttä ja ihmisyydestä. Vapaaehtoisena koin sekä merkityksellisyyttä että saavani todella paljon. Kuoleva ihminen on rehellisempi, myös itselleen. Kuoleman lähestyessä tulee tarve oman elämän tilinpäätökselle ja siihen liittyvä halu solmia rauha menneisyyden kanssa. Kuulin tarinoita lapsuudesta, puolisoista, lapsista, rakkaista harrastuksista ja vapaa-ajasta. Ne olivat asioita, jotka antoivat suurimman merkityksen ja tyydytyksen eletylle elämälle.

Minimalisti pyrkii löytämään ilon, tasapainon ja tyydytyksen elämällä omien arvojensa mukaista yksinkertaisempaa elämää, josta kaikki turha ja häiritsevä liiallisuus on karsittu. Kun tunnistaa ja tiedostaa omat arvonsa, voi elää omannäköistä elämää. Minimalismi on auttanut minua löytämään paremmin yhteyden itseeni ja syvimpiin arvoihini. Kun tiedän kuka olen ja mitä haluan, on elämäkin paljon mielekkäämpää.

Netti on pullollaan erilaisia testejä, joita voi käyttää omien arvojen arvioinnin ja määrittämisen tukena. Alla on yhden tällaisen testin tulos, joka mielestäni vastasi melko hyvin omaa minäkäsitystäni.

Tavaroiden karsiminen on usein se helpoin ja ensimmäinen askel kohti minimalismia. Tavaroita karsiessa, alkaa karsia myös ajatuksiaan. Ja kun tavaroita on vähemmän, on myös siivottavaa vähemmän, jolloin vapautuu aikaa ja energiaa muuhun mielekkäämpään. Vapautunut energia synnyttää luovuutta, joka puolestaan suuntaa toimintaa kohti sellaista, joka kasvattaa oman elämän merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä.

Käyn töissä, ansaitsen rahaa ja kulutan, mutta nykyisin pyrin tekemään kaikkea vastuullisemmin ja enemmän arvojeni ehdoilla. Työ ei ole oravanpyörä, vaan sopimus minun ja työnantajan välillä. Koen eläväni oman elämäni pääroolissa, en sivustakatsojana. Asiat eivät vain tapahdu, vaan itse aktiivisesti mahdollistan, teen ja toteutuan.  

Ensimmäinen askel kohti minimalismia on päätös ja ensimmäinen päätös on olla välittämättä muiden mielipiteistä. Tämän teen puhtaasti Itselleni ja itseäni varten!

Miksi minusta tuli minimalisti?

Mitä minimalismi on?

Minimalistin identiteetti

Minimalistin identiteetti

Huonetuoksu

Psykoanalyytikko Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria sisältää kahdeksan eri vaihetta vauvasta vaariin. Hänen mukaansa jokaiseen vaiheseen sisältyy kriisi, jossa yksilön on kamppailtava, jotta hän voi siirtyä seuraavaan kehityksen vaiheseen. Eriksonin teoriassa identiteetti, minäkäsitys liittyy erityisesti murrosiän ja nuoruuden viidenteen vaiheeseen. Nuoruus on kiistämättä identiteetin kehityksen aikaa, mutta identiteetti kehittyy koko elinkaaren ajan.

Useat tutkijat kuten mm. Krogerus (2007) ja Zucker et al. (2002) ovat vahvistaneet, että joudumme uudelleen arvioimaan identiteettimme jokaisen uuden kokemuksen, onnistumisen ja epäonnistumisen kohdatessa. Ikääntyminen haastaa identiteettiä, kun totutut minäkäsityksen pilarit kuten ulkonäkö ja terveys alkavat murentua. Tällöin saatamme joutua hämmennyksen valtaan ja todeta, että aiemmin tiesin kuka olen, mutta kuka on tuo, joka katselee minua peilistä juuri nyt. 

Taannoin ystäväni kyseli, olenko osannut karsiessani kotiani olla hankkimatta lisää. Hän tuntee minut hyvin ja kysymys sai mietteliääksi. Millainen minimalisti-identiteettini on? Rehellisesti, jos olisin asettanut itseni ostolakkoon, olisin täydellisesti epäonnistunut. Vaikka tavaravirrat ovat viime kuukausina suuntautuneet kiitettävästi ulospäin, olen viimeisen parin kuukauden aikana tehnyt paljon hankintoja pääosin muuton jälkeiseen pesänrakennukseen liittyen.

Yllätyin, kun listasin kaikki viimeisen kahden kuukauden aikana tekemäni ostokset. Tarvinko todella tuon kaiken? Tarkoitukseni on edelleen karsia kaikki toisarvoinen ja turha elämästäni, mutta minulla on vielä paljon opittavaa sekä itsestäni että minimalismista. Haluan, että ne tavarat, jotka säilytän, palvelisivat minua mahdollisimman hyvin ja pitkään. Osa vanhoista kalusteistani olivat kuitenkin liian suuria nykyiseen pieneen kotiini. Ne eivät yksinkertaisesti vain mahtuneet uusiin aiempaa pienempiin neliöihin. Alla on listattuna viimeisen kahden kuukauden hankinnat.

• polkupyörä auton tilalle. Vanha pyöräni on miehen luona, joten nyt pääsen pyörälenkeille molemmissa osoitteissa;

• kaksi +30 cm syvää lipastoa eteis- ja makuuhuoneen säilytystä varten. Makuuhuoneessani ei ole lainkaan kaappeja;

• pieni kompakti kahden hengen ruokapöytä, jonka tarvittaessa saa jatkettua neljälle;

• uusi pienempi sohva. Vanha sohva muutti lapsen uuteen isompaan kotiin;

• pöytä- ja kattovalaisin sekä valaisintarvikkeita, jotta vanhat ja uusi valaisin saatiin kiinnitettyä aiempaa huomattavasti korkeampaan huonekorkeuteen;

• uusi eteismatto. Aiemman villamaton myin ja toinen eteismatoistani oli jo niin huonossa kunnossa, että sen hävitin.

• seinähylly makuuhuoneeseen ja uudet hyllylevyt keittiön seinähyllyyn. Näille hankinnoille oli ainoastaan visuaaliset syyt.

• muutama viherkasvi, joista juorun löysin ulko-oven edestä, pihalta. Onneksi se ei ollut ehtinyt paleltua, vaan juurtui hyvin. Uusi kotini kylpee valossa, joten kasvit viihtyvät täällä hyvin. Limekin on kukkinut tauotta jo usean viikon ajan.

Lisäksi hankin muutamat uudet mustat leggingsit, luottoystäväni, jotka jatkuvassa kovassa käytössä kuluvat, sitruunan keltaiset haisaappaat ja huonetuoksun.

Kumisaappaat tuovat iloa ja piristystä sadepäivien koiralenkeillä. Edelliset vähäiselle käytölle jääneet kumisaappaat annoin ennen muuttoa ystävälleni, jolla on pienempi jalka kuin itselläni. Vaikkakin hyväkuntoiset, ne puristivat aina ikävästi ja olivat sen vuoksi hautautuneet vaatehuoneen nurkkaan lähes käyttämättöminä. Olin tyytyväinen, kun ne löysivät sopivammat jalat.

Sitruunan keltaiset haisaappaat, joista kerron tekstissä. Kuvassa ne ovat koiralenkin jäljiltä.

Aikoinaan minulla oli punaiset, korkeavartiset kumisaappaat. Ne toimivat uskollisina kumppaneina lähes viidentoista vuoden ajan, kunnes niihin jäi lähtemättömät jäljet ja jouduimme jättämään haikeat hyvästit toisillemme. Nimittäin kaksi iloista pientä veijaria järjesti minulle ja koiran pesun jäljiltä kylpyhuoneeseen jääneille kumisaappailleni yllätyksen. Ihmettelin pitkään, mistä kylpyhuoneen ikävä virtsan katku oli peräisin. Vasta useiden kuurausten ja päivien kuluttua tajusin lopulta, että tuo haju asuu kumisaappaissani. Nauroin silloin vedet silmissä ja nytkin vielä naurattaa se hetki, kun tajusin, että nuo veijarit käyttivät saappaitani pytyn sijaan. Vuosien varrella sain kokea muitakin yllätyksiä, mutta tämä on yksi niistä mieleenpainuvimmista.

Voidaan oikeutetusti kysyä, tarvitsinko kaikki nuo edellä esitetyt parin kuukauden aikana hankkimani tavarat. Osan hankin ihan käytännön syistä ja osan sen vuoksi, että ne tuottaisivat itselleni iloa, myös se huonetuoksu. Joka päivä kotiin tullessani koen mielihyvää, kun vieno ruusuntuoksu toivottaa minut tervetulleeksi heti ovelta. Minulle se on arjen iloteko. Voin opetella elämään yksinkertaisemmin, mutta askeettia minusta ei saa. Opettelen jatkuvasti tietoisempaa kuluttamista ja pyrin pitämään tavaran kierron suunnan ulospäin. Ja tunnustan: olen puutteellinen.

Evoluution kannalta on ollut tärkeää, että ihmisellä on ollut luontainen vietti keräilyyn. Kun ihminen ikääntyy, tavaroiden merktys usein kasvaa. Joillekin kehittyy jopa pakonomainen tarve hamstrata. Pahimmillaan koti täyttyy siten, että liikkuminen siellä vaikeutuu. Kaikki tyhjä tila on täytetty materialla, jonka avulla hamstraaja kokee säilyttävänsä identiteettinsä. Näin voi käydä etenkin silloin, jos määrittelemme itseämme pelkästään ulkoisten ominaisuuksien kautta. Vanhukselle palvelutaloon muutto, jonka hän itsekin ymmärtää olevan parasta hänelle, voi olla todella vaikeaa, koska jättämällä tavarat hän pelkää kadottavansa identiteettinsä. Kun hyväksyy itsensä, myös ikääntyessä, ja löytää merkityksen tekemisistään, saavuttaa eheyden.

Mielestäni myös minimalismissa on kyse eheydestä, kun tarve määritellä itseään ulkoisista lähtökohdista vähenee. Karsimalla koen saavani enemmän aikaa ja ja mielenrauhaa, kykenen paremmin keskittymään oleelliseen, kykenen antamaan enemmän läheisilleni ja koen enemmän iloa. Vastaavasti luopumalla kaikesta liiasta ja turhasta voin vähentää siivottavaa ja stressiä. Minimalisti-identiteettini on rakentumassa ja päivä päivältä vahvempi. Millainen on käsityksesi itsestäsi?

Asioiden lykkääminen ja aloittamisen vaikeus

Mitä minimalismi on?

Asioiden lykkääminen ja aloittamisen vaikeus

Psykologiassa puhutaan prokrastinaatiosta, joka tarkoittaa asioiden lykkäämistä, vetkuttelua. Kyseinen taipumus tulkitaan helposti laiskuudeksi. Kyse ei ole laiskuudesta, sillä tutkimuksissa on osoitettu, että prokrastinaatio on ennen kaikkea toiminnallinen ongelma. Tällainen ongelma ratkeaa parhaiten, kun suuri tehtävä tai tavoite esimerkiksi tavaroiden karsinta tai elämän muutos pilkotaan pienempiin helpommin hallittavissa oleviin osiin. Tämä on toimiva periaate aloitukseen etenkin silloin, kun kertynyttä tavaraa on paljon ja tehtävä tuntuu aluksi mahdottomalta. Kun asettaa itselleen mitättömän pienen tavoitteen, vaikka vain yhdestä paperista eroon pääsemisen ensimmäisenä päivänä, kahdesta seuraavana, kolmesta sen jälkeisenä jne. on aloittaminen huomattavasti helpompaa.

Muutin reilu kuukausi sitten nykyiseen pieneen asuntooni. Muutto on aina hyvä hetki karsia ja niin tälläkin kertaa. Kun muuttaa isommasta asunnosta pienempään ja kun asuinpinta-alasta katoaa yli 40 prosenttia, on tavaroiden karsinta astetta haasteellisempaa. Jopa niin haasteellista, että muuttopäivänä nykyisen kotini olohuoneen peittyessä muuttolaatikoista, olin varma ja niin taisi olla muuttoapunikin, että kaikki tavarat eivät tulisi mahtumaan. Jouduin vielä laittamaan kiertoon pari huonekalua, jotka eivät löytäneet paikkaansa uudessa kodissa. Tilalle hankin sitten aiempaa pienempiä huonekaluja.

Lopulta tavarat kuitenkin löysivät paikkansa, kiitos kellarin, joka on nyt noin puolillaan. Aluksi hävetti vähän se, että naapureiden komerot olivat lähes tyhjillään. Kenties he olivatkin kaikki jo paljon edistyneempiä minimalisteja kuin minä. Pian käänsin asian kuitenkin itselleni suosiolliseksi siten, että hei, nykyinen kellarini on vain puolillaan, kun lähtötilanteessa ennen minimalismimatkani käynnistymistä viime syksynä vanhan kodin kellari oli täynnä. Voin siis tyytyväisenä todeta, että aiempaan verrattuna asunto pieneni 40 prosenttia ja kellari 50 prosenttia eli karsintaa on tapahtunut yhteensä jo 90 prosenttia. Hurraa, tästä voin jo onnitella itseäni! Toki tässä jäljelle jääneessä 10 prosentissa riittää vielä karsittavaa ;).

Ensimmäiset muuton jälkeiset viikot menivät pesänrakennuksessa. Mies kasasi lipastoja, keikkui lähes nelimetrisen huoneen katossa virittämässä lamppuja, porasi määrätietoisesti seinille hyllyjä, asensi peiliovia ja kantoi rauhallisena laatikoita ja nyssyköitäni kellariin. Opin, mikä erottaa ammattiporankäyttäjän harrastelijasta. llman tätä miehen rakkauden osoitusta luulen, että kattolamput olisivat tällä hetkellä kaikessa hiljaisuudessa muutaman sadattelun kera siirtyneet kellariin ja kasaustyöt olisivat yhä kesken. Olen kyllä vuosien varrella yksin ollessani tottunut kodin erilaisiin töihin ja porakin pysyy harrastelijamaisesti kourassa, mutta tällä kertaa sain kiitollisena nauttia työnjohtajan roolistani.

Pesänrakennusvaiheen jälkeen iski muuttoväsymys. Tässä vaiheessa vedin henkeä ja aloin rauhassa tutustua uuteen asuinympäristööni. Eilen sitten otin ensiaskeleet täällä uudessa kodissa, kun jälleen nostin ensimmäisen laatikon esiin ja aloin määrätietoisena arvioida sen sisältöä. Olin lykännyt tätä mielessäni pyörinyttä asiaa jo useita päiviä. Aloittaminen voi olla vaikeaa, vaikka kysessä onkin vain yksi vanerilaatikko.

Laatikko oli täynnä aarteita kuten mm. vanhoja työpapereita opiskeluajoilta ja lapsen reseptejä viidentoista vuoden takaa. Tällä kertaa karsinnan aloittaminen vanhoista papereista tuntui itselle helpoimmalta. Kenties siksi, että tällaisiin papereihin harvemmin liittyy luopumisen vaikeutta tai vahvoja tunnesiteitä. Mutta mitä tehdä vanhoille lehdille, joita laatikosta löytyi vino pino?

Filmitähdet

Näiden lehtien kiehtovia sivuja selatessani, tulin ajatelleeksi, kuinka vähän me ihmiset lopulta muutumme. Vaikka teknologia on kehittynyt valtavasti ja vaikka ympäröivät olosuhteet ovat noista toisen maailman sodan aikaisien selaamieni sivujen kuvista muuttuneet täysin toisenlaiseksi, säilymme me ihmiset sekä älyllisesti että kyvyiltämme lähes samankaltaisina. Tarpeemme tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi säilyy yli sukupolvien.

Iloitsen tänään siitä, että olen jälleen ottanut ensiaskeleet ja aloittanut karsimisen. Yksikin paperi vähemmän laatikossani on eilistä kevyempi kuorma, vaikken kaikista lehdistäni hennonutkaan vielä tänään luopua. Mistä sinä voisit tänään luopua saadaksesi enemmän?

Mitä minimalismi on?

Miksi minusta tuli minimalisti?

Mitä minimalismi on?

Minimalismi on alunperin taidesuuntaus, johon liittyy abstraktia niukasti toteutettua taidetta. Wikipedia tietää kertoa, että se syntyi alkujaan New Yorkissa 1960-luvulla. Elämäntapana minimalismi viittaa sellaiseen elämään, johon kuuluvat ainoastaan itselle merkitykselliset asiat ja tavarat. Ajatuksena on, että luopumalla kaikesta turhasta, voi keskittyä siihen, mikä on itselle kaikkein olennaista ja tärkeää. Minimalisti siis pyrkii maksimoimaan merkityksellisyyden elämällä enemmän ja omistamalla vähemmän. Minimalisti ei koe joutuvansa luopumaan mistään hankkiutuessaan eroon tavaroista. Luopumalla tavaroista päinvastoin saa enemmän – aikaa, rahaa, energiaa, iloa ja mielenrauhaa.

Nykyisessä 24/7 -elämässämme ärsyketulva on jatkuvaa, ylitsevuotavaa ja jopa musertavaa. Elämme jatkuvasti erilaisten ulkoisten paineiden, odotusten, pyyntöjen, vaatimusten, mahdollisuuksien, materian, omien toiveiden ja pelkojen yms. ristivedossa. Lopulta tällainen musertava ärsyketulva voi johtaa depressioon, joka on yhdessä muiden mielenterveyden häiriöiden kanssa syrjäyttänyt tuki- ja liikintaelinsairaudet suurimpana työkyvyttömyyden syynä. Tälle valitettavalle kehitykselle ei näy loppua. Puhutaan jopa globaalista epidemiasta.

Minimalisti pyrkii yksinkertaistamaan elämäänsä hankkiutumalla eroon kaikesta ympäröivästä liiallisuudesta kuten esimerkiksi liikakulutuksesta, liioista tavaroista, liiallisesta sotkusta, liiallisista tekemättömistä asioista, liiasta työmäärästä, liiallisista veloista, liiallisesta reaktiivisuudesta, kaaoksesta ja metelistä. Minimalismi on tapa välttää kaikkea epäolennaista keskittymällä siihen, mikä on todella merkityksellistä ja mikä tuottaa itselle aidosti iloa ja nautintoa. Minimalisti pyrkii priorisoimaan omaa elämäänsä kohti tasapainoa.

Minimalismille ei ole yhtä oikeaa tulkintaa, vaan jokainen minimalisti toteuttaa minimalismiaan yksilöllisesti omista lähtökohdistaan. Yhdelle se voi merkitä säästämistä ja nuukailua, jotta voisi jäädä aiemmin pois työelämästä ja alkaa toteuttaa omia unelmiaan. Toiselle se on reppu, johon on pakattu koko maallinen omaisuus ja joka kulkee kompaktisti maailmalla mukana omistajansa kanssa. Kolmannelle se voi olla koti, joka on riisuttu kaikesta turhasta ja jonne on hankittu vain tarkoin harkittuja design-esineitä. Neljäs haluaa omilla ekologisilla valinnoillaan toimia mahdollisimman ympäristötietoisesti. Sitten on varmasti näiden ääripäitä, eri ulottuvuuksia ja kaikkea siltä väliltä.

Minimalistina olen vasta ottanut hiljattain ensiaskeleet ja määrittelisin itseni tällä hetkellä jonnekin ekoilun ja estetiikan välimaastoon, vaikken lähtökohtaisesti välitäkään kategorisoinneista.

Muutin hiljattain pieneen alle 40 neliön kotiin. Tämä pikku kaksio on ihan täydellinen yhdelle, ajoittain kahdelle ja koiralle. On tuntunut hienolta ja haikealtakin rakentaa kotia vain itselle täysin omista tarpeista lapsen muuttaessa omaan kotiin. Pidän nykyisen kotini korkeista huoneista, selkeydestä ja valkoisista pinnoista. Koen esteettistä nautintoa tyhjistä pinnoista ja kauniista yksityiskohdista. Valo tulvii verhottomista isoista ikkunoista kaikkialle kodissani. Tyhjyydessä kuten hiljaisuudessakin on väljyyttä, jossa keskittyminen ja luovuus toimivat itselleni parhaiten.

Tykkään taiteesta ja musiikista, joten odotan jo kovasti, että museot avaavat jälleen pian ovensa. Taiteella on ihmeellinen, energisoiva vaikutus. Minulla on tauluja, jotka ovat kulkeneet mukanani pitkään ja jotka kertovat tarinoita rakkaista jo edesmenneistä. Aikoinaan palkitsin itseäni materialla ikään kuin “läksiäislahjana”, kun elämäni muuttui esim. avioerossa tai työpaikanvaihdossa. Tuolloin hankin itselleni jonkun taulun. Nykyisin nautin taiteesta kuitenkin eniten yhdessä muiden kanssa, vaikka nuo harvat tauluni ovatkin rakkaita.

Kevät on ihanaa aikaa, kunhan tuohon valon määrän lisääntymiseen vain tottuu. Pitkän pimeyden jälkeinen valon määrän yht’äkkinen lisäys on minun henkilökohtainen haaste joka vuosi. Keväällä on kivaa taas päästä pihalle, saada haravoida, leikata, istuttaa ja hoitaa pientä kasvimaata. Koen mielihyvän läikähdyksiä kevään ensimmäisistä leskenlehdistä aina kesäkukkien loistoon saakka. Erilaiset ruusut, pensaat ja niityt ihastuttavat myöhäiseen syksyyn. Miten hyvältä maistuu kesän ensimmäinen raparperipiirakka tai omasta kasvimaasta noukittu salaatti paistetun lohen kanssa.

Kotona parvekkeella minulla kasvaa pikkuruinen basilika, ruohosipuli, tilli ja timjami. Näistä yrteistä riittää satoa koko kesän tarpeisiin, jos vain kastelu pelaa. Ensi kertaa kokeilen myös pensastomaatteja kätevässä kasvusäkissä, johon mies teki minulle kauniin selkäystävällisen laatikon. Katsotaan, miten niiden kanssa pärjään.

Nykyisin kiinnitän aiempaa enemmän huomiota arjen kulutusvalintoihin. Muuton myötä luovuin autosta ja vaihdoin kulkemisen junaan ja polkupyörään. Tämän vuoden tavoitteeni on vähentää muovin kulutusta. Zero Waste on itselle vielä melko kaukainen ajatus enkä usko, että voisin koskaan luopua esimerkiksi sähköhammasharjastani. Ainakaan niin kauan, kun nämä hampaat pysyvät suussa ;). Sen verran mukavuudenhaluinen olen. Sen sijaan tavoittelemisen arvoista on mielestäni Teemu Kunnon podcastissaan mainitsema Zero Waste of Time.

Muutin Helsingistä pikkukaupunkiin uudelle kehittyvälle asuinalueelle. Koska liikun paljon ulkona, alkoi lähimetsien siivottomuus surettaa, minkä vuoksi aloin kantaa mukana roskapussia ja -pinsettejä. Kerään päivittäin vähintään yhden roskapussillisen maastosta ja loppua ei näy. Tähän asiaan voin onneksi itse vaikuttaa. Uutena kuntalaisena olen huomannut, että roskia keräämällä olen tutustunut uusiin ihmisiin, kun olen saanut sekä avukseni että seurakseni muitakin. Täällä on mukavia ihmisiä.

Edellä oli pari esimerkkiä niistä positiivisista muutoksista, joita minimalismi on elämääni jo tuonut. Vaikka vielä on kotona paljon karsittavaa, minimalismista oivallettavaa ja opittavaa, olen alkanut elämään enemmän itseni näköistä ja arvojeni mukaista elämää. Onneksi tähän ismiin ei ole määränpäätä. On vain uusia päiviä eteenpäin. Olisi kiva kuulla, mitä minimalismi tarkoittaa sinulle ja millainen minimalisti olet tai ainakin haluaisit olla. Aurinkoista kevättä!

Miksi minusta tuli minimalisti?