Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

Törmään jatkuvasti mielenkiintoisiin tarinoihin ihmisistä, jotka ovat tehneet merkittävän elämänmuutoksen ja poistuneet oravanpyörästä. Aloin pohtia, mitä oravanpyörä tarkoittaa ja miten siihen ajautuu tai joutuu. Wikipedian mukaan oravanpyörää käytetään kuvaamaan loputonta ja turhaa toiminaa erityisesti työelämässä ja elintasokilpailuun ja kuluttamiseen perustuvassa yhteiskunnassa.

Eikö nyt kuitenkin ole niin, että hakiessamme työpaikkaa ja lopulta sen saatuamme, koemme aidosti onnistumisen iloa ja motivaatiomme on korkealla. Missä vaiheessa tuo samainen työ muuttuu oravanpyöräksi? Onko vika työssä vai korvien välissä? Kallistun jälkimmäiseen, sillä tunnistan itsessäni olevaa hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarvetta, jota halajan, ja kyllä myös kompensoin jatkuvalla suorittamisella.

Olen kasvanut pienestä pitäen selviytymään kiltteyden, tunnollisuuden ja suoritusten avulla. Ikäpolveni naisisssa meitä on paljon. Näitä ominaisuuksia on oma persoonani vielä erityisen hyvin vahvistanut. Voin kertoa, että kiltteys on ollut kivuliasta ja siitä ulos kasvaminen ja omien tarpeiden asettaminen muiden tarpeiden edelle on ollut pitkä taival. Ja matka jatkuu yhä. Ovatko toiset meistä siis alttiimpia oravanpyörälle? Mielestäni kyllä.

Jos päivittäiseen elämään sisältyy jatkuvaa pitkittynyttä stressiä, vain harva meistä pysähtyy analysoimaan, miksi altistaa itsensä haitallisesti päivästä toiseen. Olisi kuitenkin oman elämän ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää edes kerran pysähtyä kysymään itseltään, mikä minua motivoi tällaiseen jatkuvaan ja itselleni selkeästi toksiseen toimintaan. Taustalla saattaa olla useita yksilöllisiä syitä, kuten esimerkiksi pakko, jotta selviää veloista, voimakas halu näyttää, mihin kykenee ja edetä uralla huipulle, halu tulla arvostetuksi tai halu ansaita entistä enemmän rahaa, jolla voi hankkia taas lisää.

Lopulta voi käydä, kuten Aki Hintsa kuvasi teoksessa Voittamisen anatomia, että oravanpyörä vie mennessään ja että energia menee siihen, että vain selviytyy päivästä toiseen, jolloin oman elämän suunta katoaa. Vähitellen elämä alkaa muuttua selviytymistaisteluksi, jossa joka päivä joutuu tappamaan jotain itsestään selviytyäkseen, kuten Jari Sarasvuo pysäyttävästi kuvasi asiaa yhdessä YLE puheen monologissaan.

Samalla, kun suunta katoaa, katoaa myös merkityksellisyyden kokemus, jolloin alamme tuntea tyytymättömyyttä. Kun arvoristiriita eli omien arvojen ja päivittäisen todellisuuden välinen kuilu kasvaa riittävän suureksi, alamme voida huonosti, vaikka meillä olisi kuinka paljon hyvänsä statusta, materiaa tai rahaa.

Meitä kaikkia leimaavat yksilölliset, kasvatuksen ja elämänkokemuksen tuomat sekä yhteiskunnalliset arvot. Tällaiset syvään juurtuneet arvot muuttuvat elämänkaaressa hitaasti. Arvomaailman muuttuessa asioiden tärkeysjärjestys menee usein uusiksi ja aiemmin tärkeinä pidetyt asiat menettävät merkityksensä ja voivat jäädä pois kokonaan. Esimerkiksi jos aiemmin työ on ollut elämässä tärkeintä voi arvojen muutoksen jälkeen ihmissuhteisiin käytetty aika lisääntyä.

Tunnustan, että olen kokenut elämässäni aiemmin epämääräistä tyytymättömyyden tunnetta, jota Aki Hintsa kirjassaan kuvasi. Se on jotain sellaista, josta on pysähtymättä todella vaikea saada kiinni. Tällainen epämääräinen tyytymättömyys saattaa kertoa siitä, että jotkut tarpeista ovat jääneet vaille tyydytystä.

Hintsan esittämät eksistentiaaliset kysymykset

1. Tiedätkö, kuka olet?

2. Tiedätkö, mitä haluat?

3. Hallitsetko omaa elämääsi?

vaativat todellista pysähtymistä ja kuten hän toteaa, on niitä siten myös helppo vältellä jopa koko elämän ajan. Näiden kysymysten avulla on kuitenkin mahdollisuus päästä kiinni omaan identiteettiin ja syvimpiin arvoihin.

Elänkö omaa elämääni vai annanko jonkun ulkoisen asian tai henkilön arvojen ohjata elämääni? Syvimmät arvot kertovat ihmisestä paljon. Ajattelen, että arvot ovat sellaisia, joista tingittäessä, ihminen kärsii ja alkaa vääjäämättä voida pahoin. Arvojen merkitys kasvaa etenkin vaikeuksien kohdatessa, kun rutiinit tai aemmat toimintamallit eivät uudessa tilanteessa enää toimi.

Vapaaehtoistyö kuolevien parissa. Valkoinen suurenmoinen kerrottu tulppaani kuvaa elämää ja kuolemaa.

Tein aikoinaan vapaaehtoistyötä kuolevien parissa. Olen kiitollinen tuosta ajasta, joka opetti minulle paljon inhimillisyyttä ja ihmisyydestä. Vapaaehtoisena koin sekä merkityksellisyyttä että saavani todella paljon. Kuoleva ihminen on rehellisempi, myös itselleen. Kuoleman lähestyessä tulee tarve oman elämän tilinpäätökselle ja siihen liittyvä halu solmia rauha menneisyyden kanssa. Kuulin tarinoita lapsuudesta, puolisoista, lapsista, rakkaista harrastuksista ja vapaa-ajasta. Ne olivat asioita, jotka antoivat suurimman merkityksen ja tyydytyksen eletylle elämälle.

Minimalisti pyrkii löytämään ilon, tasapainon ja tyydytyksen elämällä omien arvojensa mukaista yksinkertaisempaa elämää, josta kaikki turha ja häiritsevä liiallisuus on karsittu. Kun tunnistaa ja tiedostaa omat arvonsa, voi elää omannäköistä elämää. Minimalismi on auttanut minua löytämään paremmin yhteyden itseeni ja syvimpiin arvoihini. Kun tiedän kuka olen ja mitä haluan, on elämäkin paljon mielekkäämpää.

Netti on pullollaan erilaisia testejä, joita voi käyttää omien arvojen arvioinnin ja määrittämisen tukena. Alla on yhden tällaisen testin tulos, joka mielestäni vastasi melko hyvin omaa minäkäsitystäni.

Tavaroiden karsiminen on usein se helpoin ja ensimmäinen askel kohti minimalismia. Tavaroita karsiessa, alkaa karsia myös ajatuksiaan. Ja kun tavaroita on vähemmän, on myös siivottavaa vähemmän, jolloin vapautuu aikaa ja energiaa muuhun mielekkäämpään. Vapautunut energia synnyttää luovuutta, joka puolestaan suuntaa toimintaa kohti sellaista, joka kasvattaa oman elämän merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä.

Käyn töissä, ansaitsen rahaa ja kulutan, mutta nykyisin pyrin tekemään kaikkea vastuullisemmin ja enemmän arvojeni ehdoilla. Työ ei ole oravanpyörä, vaan sopimus minun ja työnantajan välillä. Koen eläväni oman elämäni pääroolissa, en sivustakatsojana. Asiat eivät vain tapahdu, vaan itse aktiivisesti mahdollistan, teen ja toteutuan.  

Ensimmäinen askel kohti minimalismia on päätös ja ensimmäinen päätös on olla välittämättä muiden mielipiteistä. Tämän teen puhtaasti Itselleni ja itseäni varten!

Miksi minusta tuli minimalisti?

Mitä minimalismi on?

Minimalistin identiteetti

One Reply to “Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *